Tassujengi









23.6.2014

juhlameininkiä



Rakas juhannusprinsessamme
täyttää tänään
11-vuotta


Nakki-jätskikakkua syötiin jo eilen,
kun isäntäkin oli vielä paikalla.

ps. ajatuksena oli tehdä päivänsankarille kukkaseppele päähän, mutta täällä on satanut koko päivän eikä pahemmin innostanut mennä märkiä puskia heiluttelemaan.
Kukkaseppele tulee siis auringon saapuessa Urpulaan.


*   *   *




12.6.2014

9.6.2014

unohtuiko jotain ?



Missä mun aamiainen viipyy ?



vähän noloa
- ja emäntä vain nautti aamukahvista kuistilla . . .


*   *   *

5.6.2014

vettä - ihanaa



Aamupäivällä vilvoittelemassa




ja sen jälkeen on hyvä kuivatella varjoisalla terassilla.
Taitaa tulla kuuma päivä.


*   *   *



3.6.2014

toukokuussa ennen turisteja



Toukokuussa ei ollut vielä paljon turisteja
kävelemässä Vääksyn kanavalla , niin koiran pystyi päästämään vapaaksi.







Itku tuli , kun muistelin viime kesää.
Silloin kaikki kolme koiraamme juoksenteli täällä peräkkäin hännät pystyssä.
Amore ui keppien perässä, 
taikku kahlasi ja haukkoi hassusti vettä suuhunsa ja
Cheri pysytteli hyvin kaukana rannasta ettei kastuisi.

Muistelukuvat viime jussista löytyy  täältä

Mulla on niin ikävä meidän rakkaita . . .


*   *   *







toukokuun fiiliksiä



Aurinkoa ja lämpöä muistellen






Kuistin maalauksen ajaksi kalusteet siirrettiin alta pois
- päällysmies (nainen) tarkkaili miehen maalauspuuhia.


Hiki taisi tulla Amorenkin kainaloon, kun
lopulta siirtyi viileälle eteisen lattialle.


*   *   *