Tassujengi









31.8.2016

kuukauden kooste



keskiviikko
31. elokuuta



Muutamia kuvia meidän touhuista elokuussa.



30.8.2016

pimeyttä kohti




tiistai
30. elokuuta



Heijastinliivit ja valopannat
 - eiköhän nyt kolme pientä kullannuppua näy liikenteessä.
Niin ja emännälläkin oli heijastimet roikkumassa.

tänään paleltiin



maanantai
29. elokuuta




Aamulenkillä Amore ja Pando yritti kiirehtiä kotiin kun rannassa tuuli kovasti ja oli ihan oikeasti jo kylmää. Ihan selkeästi heitä paleli.
Selkis oli kuitenkin toista mieltä, sillä hän olisi vain halunnut mennä rantaa kahlaamaan kaislikkoon - siellä on niin hyviä hajuja hänen mielestä.



29.8.2016

hobiti-Pando



sunnuntai
28. elokuuta



Meidän espanjalainen hobiti Pando.

27.8.2016

tuulisella lenkillä




lauantai
27.elokuuta





Tänään oli kyllä varmaankin vuoden  myrskyisin päivä,
Iltapäivästä Amore oli levoton sisälläkin kun tuuli humisi hormeissa.

26.8.2016

Mea Quella Amor



perjantai
26. elokuuta




Meidän rakas vanhus.




25.8.2016

valopantoja ja kauniita unia




torstai
25. elokuuta





Nyt on syksykausi aloitettu, kun iltalenkille piti laittaa jo koiruleille valopannat. Amoren keltainen valopanta on liian heikkovaloinen, eli on ostettava hänelle uusi.

Pando pääsi kylässä olevan ystäväni kainaloon nukkumaan.

24.8.2016

laatuaikaa




keskiviikko
24. elokuuta



Amore pääsi tänään ulkoilemaan mamin kanssa kahdestaan.

23.8.2016

onx pakko




tiistai
23. elokuuta





Onx pakko jos ei jaksa?
Herätys kello 7 ja heti lenkille, kun mamin piti päästä lähtemään labraan.
Pando oli hieman eri mieltä aikaisesta herätyksestä.



22.8.2016

kyytiin vaan ja menox



maanantai
22. elokuuta




Hurttavankkurin matkustajat.

koiria, koiria, koiria



sunnuntai
21. elokuuta





Ei ole vapaa-ajan ongelmia.



19.8.2016

eläinten hoitotätinä



perjantai
19. elokuuta




Näin upean lauman hoitotätinä sain olla tänään.



lystiä riittää



perjantai
19. elokuuta





Pando ja Disa on selvästikin kavereita.




18.8.2016

ei mitään kiirettä



torstai
18. elokuuta


Tein aamulla pahan virheen.
Heti herättyäni avasin ikkunan tuulettaakseni huonetta - ihan niin kuin teen muinakin aamuina. 
No tietysti pimut kuulivat, kun satoi kaatamalla.
Arvatkaa vaan sainko heitä lähtemään aamupissalle . . . Amore kaivautui syvemmälle täkkien sisään, tuossa se on kuvassa mykkyränä Pandon pään edessä.

Ei ollut pimuilla kiire ulos - ei laisinkaan.






17.8.2016

tienvaltaajat




keskiviikki
17. elokuuta




*   *   *

16.8.2016

kylmä ja sateinen päivä



tiistai
16, elokuuta




Amore oli huvimajassa sateelta suojassa,
Selkis etsi pensaista pörriäisiä ja
Pando paleli eikä pallolla leikkinen kiinnostanut.



*   *   *

15.8.2016

lähdetään jo



maanantai
15. elokuuta





*   *   *



entinen katutyttö






*   *   *




13.8.2016

eväät mukana



lauantai
13. elokuuta



Meidän hassun hauska Pandooramme otti aamulenkille evästä mukaan.



Hän kantoi suussaan pihalta ottamansa omenan lähirantaan  asti mukanaan.



*   *   *



12.8.2016

tylsää




perjantai
12. elokuuta



Täällä me vaan joudutaan kotosalla makoilee,
kun mami lumpustelee markkinoilla
- on se vaan niin väärin.



*   *   *

11.8.2016

murulainen



torstai
11. elokuuta





*   *   *



10.8.2016

oli joku




keskiviikko
10. elokuuta




Tuolla mutkassa oli ihan varmasti joku . . . 



*   *   *


9.8.2016

tiistain tytöt



tiistai
9. elokuuta

Aamutuimaan  Amore ja Pando aina häseltävät tuokion keskenään.


Oman arvonsa tunteva vanha rouva astelee kutsusta aamiaiselle.


Selkis tutkii, että tontilla on kaikki hyvin yön jäljiltä.



Pando jo odottelee pääsyä ruokakupin luokse,



*   *   *




8.8.2016

podenco-pähkäilyä




maanantai
8. elokuuta







*   *   *


7.8.2016

pando




sunnuntai
7. elokuuta





Pando - rakas rasavillikko.



*   *   *





edistystä




lauantai
6. elokuuta





Selkis pelkää kaikkia ahtaipa  "koloja"  sekä pieniä tiloja, niinkuin tuo meidän kasvihuone.
Lauantaina puutarhassa ollessani huomasin pienen hiipparin  kasvihuoneessani.
Hän oli uskaltautunut mennä sinne tutkimaan  paikkoja
- hyvä tyttö!



*   *   *

5.8.2016

haluun nakin




perjantai
5. elokuuta



En lähde iltalenkille ellen saa nakkia.


*   *   *



4.8.2016

taas outo pullo vedessä




torstai
4. elokuuta





On ne vaan veikeitä nuo podencot.


*   *   *



3.8.2016

auringossa




keskiviikko
3. elokuuta





*   *   *



2.8.2016

mikä ihme se on?




tiistai
2. elokuuta





Selkiksellä oli ihmettelemistä mikä kummajainen tuolla vedessä liikkuu . . . ?
No sehän oli verkon merkki,
mutta jotenkin se vain näytti pelottavalta heiluessaan veden pinnalla.


*   *   *



1.8.2016

Espanjalaiset unikeot






Me halutaan vielä nukkua . . . 


*   *   *