Tassujengi









6.9.2016

mummelikin metsässä



tiistao
6. syyskuuta


Tänään oli hyvä ilma lähteä kävelemään metsäänpäin. Aurinko paistoi, etta ei ollut enää kuuma. Otin podencojen lisäksi mummeli-Amorenkin mukaan, hän ei vuoteen ole halunnut kävellä sinnepäin.
Amorellakin askel oli reipas, hieman katse harhaili hänen ihmetellessä missä ollaan ( näkö heikentynyt - kaihia silmissä ) vaikka reitti oli hänelle entuudesta tuttu.
Hän kuitenkin reipastui metsän hyviä hajuja nuuskutellessa - olin niin onnellinen kun näin rakkaani tassuttelevan innoissaan.

Kävelimme Amoren tahtiin mustikoita mutustellen, kunnes mummeli sai vainun  "jostain". Vauhti kiihtyi kaikilla koirilla ja minä könysin perässä kädet venyen talutushihnojen jatkeena. Amore alkoi innoissaan pomppia, Selkis vikistä ja Pando kiihdyttää vauhtia.  Siinä vaiheessa soitin ystävälleni ja kyselin  onko hän kenties koiriensa kanssa samaisessa metsässä . . . 

Ja siellähän he olivat muutama minuutti meitä edessäpäin.
Niinpä me treffattiin ja Amorellakin vauhti rauhoittui ja yhdessä käveltiin meille kahville.



Ei kommentteja: