Tassujengi









28.7.2016

tassuun sattui




torstai
28. heinäkuu



Selkis satutti tassunsa, tai siis astui johonkin pistävään.


Aluksi tietenkin säikähdin, että onko kyse käärmeestä, mutta tuudittauduin ajatukseen, että on kyse jostain pörriäisestä.
Kunnaneläinlääkäri ei ollut sillä hetkellä paikalla ( oli keikalla ),  mutta sain puhelimitse ohjeita ensihoitoon.

Kyypakkauksen tabletti ( 1 tabl./ 10 kg ) annoin 1,5 tablettia jauhelihaan piilotettuna.
 (Kyytabletin saa antaa, jos epäilee pörriöisen pistosta ).
 Onneksi Selkis nielaisi sen reippaasti.

Sen jälkeen piti laittaa jotain kylmää tassun ympärille - lievittää kipua ja vähentää turvotusta.
Pakastevihannespussi kelpasi tähän hyvin,
Piti myös tarkkailla, ettei koira nukahda/ mene  tajuttomaksi.
Eläinlääkäri olisi Vääksyn toimipisteessä 45 minuutin kuluttua, jos oireet pahenisivat.




Selkiksellä oli selvästikin kipua kun tassu tärisi, mutta pysyi muuten rauhallisena.
Tassu ei myöskään turvonnut.
Tunnustelin tassua eri puolilta ja kosketuskipu löytyi 
sisäsyrjällä olevasta anturasta.
Sain pidettyä tassua sen verran paikallaan, että kylässä ollut vieraani pystyi tutkimaan anturaa tarkemmin
ja löysi sieltä tumman piikin - jonkun kasvin piikin ja minä sain nypittyä sen pois.
Huokaisin helpotuksesta.
Puolen tunnin kuluttua Selkis pystyi jo kävelemään.



*   *   *



Ei kommentteja: