kyylät kylillä

Selkiksen ystävä

💗 Selkis on onnellinen 💗

Kuvan ja Selkiksen tunnetilasta ei voi erehtyä.  Hän on levollinen ja onnellinen ja lepää juuri siinä oikeassa paikassa missä on hyvä olla - oman ystävän sylissä.

Saimme naapurin tytön meille yökylään. Selkiksen ja hänen välille on kehittynyt keskenäinen ystävyys. Selkis on hyvin kiintynyt häneen ja taitaa tunne olla molemmin puoleinen.

Selkiksen edellisessä elämässä on tapahtunut niin paljon pahaa mikä on horjuttanut luottamusta ihmisiin. On onni, kun hän on saanut kolmannen luotettavan ihmisen elämäänsä.

Tuolla tavalla Selkis kävelee ystävänsä kanssa edellä, luottaen, että tyttö pitää hänestä huolta.

💖 Onni on oma ystävä 💖

Matkalla mehtään

Mehtäläiset 5 toukokuuta

Meillä on tytöille hankittu 5 metrin pitkät talutushihnat  metsälenkkejä varten. Onhan tuolle Gracelle 10 metrin hihna pihakäyttöön kun tontin aita on liian matala,että pimu voisi vapaana juosta pihalla.

Heti alkuun on kiva ylämäki kun portilta lähtee metsän suuntaan.

Kivasti kroppa mulla lämpenee ja hengitys menee huohottamiseksi,

kun tuo sydän ei näistä mäkisistä maastoista oikein tykkää.

Metsää nuo pimut rakastaa, hajuja, mättäitä ja kannonkoloja, mistä voisi löytää jonkin öhtiäisen. Metsästyskoiriahan nuo ovat Espanjassa . . . sellaista pienriistaa.    Täällä Suomessa saavat tyytyä koppakuoriaisiin, hiiriin ja muihin öhkymönkiäisiin.  Ja koko ajan metsässä ollessaan ne tekevät duunia - saalistavat. Nuuskivat milloin ilmaa, milloin kannonkoloa, mutta koko ajan on vainu päällä. 

Kun yksi löytää hyvät hajut, rynnivät siskot samalle apajalle,

ihan kuin hajut loppuisi ellei heti pääse nuuskutuksiin mukaan 😃

Meillä on kyllä korkeat näkymät Pasolan harjulla, näyttää alaspäin kuin olisi suuri hiekkakuoppa. Tuo ADHD-Grace oli valmis rynnimään rinnettä alas, jos vain saisi mahdollisuuden.

Harjua pitkin kulkee hyvät kulkuväylät, marjastajat tulevat sinne autolla - laiskoina eivät viitsi kiipeillä ämpäreiden kanssa sinne. Tänä vuonna tosin mustikka oli aikaisessa ja vähänlaisesti niitä taisi löytyä.

Jotain riistaeläimiä siellä kyllä pusikoissa majailee, sillä toisinaan likat innostuvat niin, että voimalla saa kiinni pidellä. Noita ei kyllä uskaltaisi vapaaksi päästää - vauhdilla juoksisivat ja kauas.

 On ilo silmille katsoa kuinka etenkin Koikkalainen rakastaa metsässä olemista. Myös Selkis on metsästys- ja nuuskuttelupuuhissa mukana, mutta Pando kääntyisi lähimmästä kotiin päin menevästä polusta takaisin. Hän muutenkin stressaantuu, jos poikkeamme polulta metsään rämpimään - tyypillinen kaupunkilaiskoira 😅

Grace nauttii kun saa rauhassa kulkea omaa vauhtia ja yllättävän hyvin hän väistelee puita niin, ettei hihna mene sekaisin.  Yksin ei kyllä kolmen pitkän hihnan kanssa pärjää, kaksin homma onnistuu jo helpommin.

Rakastan näitä metsäkävelyitä, meillä Asikkalassa luonto on puhdas, oksista roikkuu "tontun partaa" eli naavaa  ja havupuut tuoksuvat ihanan eteerisille - mieltä hiveleviä reissuja kertakaikkiaan.

Bonuksena löytyi vielä muutakin luonnonkauneutta , tuolla kertaa  toukokuun alussa sinivuokot olivat alkaneet kukkimaan.

Selkiksen helmikuu

Laitan tässä nyt jälkikäteen talvikuvia Selkiksestä helmikuulta.

Kuinka kaunis tämä tyttö onkaan 💘

Edelleen lauman johtaja, 
leikkivahti ja jatkuvasti nälkäinen koira.

Rauhallisempi kuin lauman muut koirat, sellainen sivusta tarkkailija.
Saattaa säpsähtää edelleen meidän käden kosketusta, mutta silti kinuaa jatkuvasti rapsuttelua ja silittelyä.

Koirapuistossa oli selvästi rakkautta ilmassa,

aidan toisella puolella Johny-herra .

Ilokseni voin kertoa, että Selkis on löytänyt itselleen oman  ystävän perheen ulkopuolelta. Kyseessä on naapurin 12 vuotias tyttö, jonka kanssa Selkis viihtyy ja on levollinen.

Ihan huippuihana asia 💖

Helmikuun 11 päivä

Selkiksen
synttäririehuleikki 😊

💖   💖   💖   💖

oma tyyli jokaisella

Aamupäivä pihalla.
Näillä meidän podencoilla on ihan oma tyyli toimia kun ihminen ottaa kontaktia ja kutsuu luokse. Joku voisi sanoa, että en ole kouluttanut niitä tarpeksi. Sekin varmaan pitää paikkansa, mutta myös koiran edeltävä elämä ( koetut taurmaattiset tapahtumat) ennen niiden adoptoimista tänne  Suomeen.

Niin ja tietysti koiran oma persoona 😂

Selkis - lauman vanhin.

" Mami, minä tulen - mami katso kuinka kauniisti minä kävelen.

Mami, minä rakastan sinua, tulen ihan heti ! "

Kunnes aidan takana liikkuu jokin - ihminen, koira, kissa tai orava.

Silloin haukutaan kovin, eikä ihmistä kuunnella.

Selkis on metsästäjä, eikä geeniä saa täysin pois mielestä (soluista) pyyhkäistyä.

Pando - kadulta pentuna turvaan noukittu "katutyttö"

Tyttö, joka rakastaa leikkiä, riehua ja juosta.

Pando ensin katoaa toviksi tontilla jonnekin, todennäköisesti etsimään hiiriä ja myyriä. Hän saa liikkuvan hiiren kiinni, puraisee kuoliaaksi, mutta ei syö sitä. Kun aikani olen kutsunut koiraa, hän tulee tuulispäänä kuunnellen kutsuani " Pando perkele".  Hän juoksee kohti ja ja jatkaa juoksua ohitseni, kiertää tontin kerran tai pari ja sitten tulee luokseni kysyvä ilme kasvoillaan "mami, oliko sulla asiaa minulle?"

Grace - pelastettu tappotarhalta, 

Kenties metsästäjä vienyt sinne koska tyttö pelkää paukkeita.

Ei metsästäjällä ole käyttöä sellaisesta koirasta.

Gracella on hyvin ohut ja lyhyt karvapeite ja vinttikoiratyyppinen vartalo. Tyttö näkee öisin painajaisia ja kömpii ihmisen viereen peiton alle turvaan vapisten. Grace ei taida tajuta olevansa iso, sillä syliin pitäisi päästä ja hellittävä. Ulkona pidämme häntä pitkässä hihnassa, sillä aita on vielä toistaiseksi matala. Hihnalla varmistamme tytön pysymisen tontilla. 

Lisäksi Gracella on luokse tulo vielä hakusessa, eikä kilo nakkeja taskussa välttämättä takaa sitä, että koira haluaisi tulla ihmisen luokse.  Gracella on valtava riistavietti. Koira liikkuu koko ajan nenä maassa, kaikki liikkuva huomataan ja haju havaitaan.  Vieraisiin ihmisiin  ei vielä luoteta, joten meillä vierailevat ihmiset ovat tarkkailun alla. Muistutetaan heitä, etteivät tee nopeita liikkeitä, silloin Grace saattaisi jopas näykkäistä. Toistaiseksi näin ei ole käynyt ja aikansa meillä oltuaan Grace itse hakee heihin kontaktia.  Grace tarvitsee vain aikaa - jotain pahaa joku ihminen joskus on hänelle tehnyt.

Me pidämme huolen, ettei niin pääse enää tapahtumaan.

ei vaan onnistu

Ei se vaan onnistu,
meinaan podencotrion kuvaamisesta.

Etenkään Pandosta ei tule kuin epätarkkoja viuhahduskuvia  tai peräpää / häntäkuvia.  Neiti kyllä tulee luokse ja pysähtyy kun pyydän, mutta kun alan zuumaamaan, on likka jo vauhdissa veikeä ilme naamalla.  Kuvakollaasia katsoessasi erotat kyllä kuka noista on Pando 😂

Grace on valokuvissa taas lähestulkoon aina kuono maassa. Haistelee ja nuuskii, työntää kuononsa jokaiseen koloon ja rakoseen - hiiriä, myyriä  ja taas hiiriä tai vaihtoehtoisesti lintu lehahtaa lentoon puun oksalta. 
Koko ajan nenähommissa 😉

Ja sitten lauman johtaja - Selkis.
Hän rakastaa lunta, pehmeää ja pöllyävää lunta.
Kun hänelle aamulla avaa oven ulosmenoa varten ottaa hän spurtin ja juoksee suu naurussa hetken pihalla ja sen jälkeen sukeltaa alppiruusun alle. Ja sieltä taas lumi pöllyten pihan poikki. Kutsusta tulee viivana luokse ja nauraa - ihan oikeasti Selkis nauraa onnellisena .

Eipä oikein hänenkään spurttailuista selkeitä kuvia saa.
Mutta silloin kun on tontin tarkastus korkeimmalla kukkula on hän niin kauniisti ryhdissä, että näky silmiä hivelee - niin kaunis kuin kukka 💖

porukassa tyhmyys tiivistyy

Kun yksi alkaa haukkumaan,
lähtevät kaksi muuta mekkalaan mukaan vaikka eivät tiedä mistä on kyse.

Hassua sakkia nuo podencot
    - hassuja, mutta niin rakkaita.

Kyllä mä sua nyt jo siedän

Selkis on sellainen hitaasti lämpenevä uusien sisaruksien suhteen.

Aikoinaan Pando oli aluksi ihan hirveen ällö kakara. 
Turha luullakkaan, että Selkis samalle sohvalle alkuaikoina olisi kakaran päästänyt.
Ei hän vihainen ollut, eikä päälle hyökännyt - kunhan vain mulkaisi tai vaimeasti murahti, jos Pando liian lähelle tuli häseltämään.

Saman kaavan mukaan Selkis käyttäytyi kun tuo iso elohiiri, Grace Koikkalainen vuosi sitten muutti meille. Vaikka Grace on huomattavan paljon korkeampi kuin Selkis, niin kummasti vain Selkiksen auktoriteetti toimii. Selkiksen ei tarvitse kuin katsoa päin, niin Grace poistuu huoneesta.

Lisäksi Selkis on aikamoinen poliisi - jos Pandon ja Gracen leikit muuttuu vilkkaiksi, kävelee Selkis häntä pystyssä likkojen luokse tai ärähtää: "ja nyt tuo riehuminen loppuu!"

Niin siihen paikkaan se tosiaankin loppuu.
Selkishän on  Amore-mummon kuoleman jälkeen siirtynyt laumanjohtajaksi.
Ja hyvin hommansa hoitaakin - ihan huippu koiruli - meidän rakas.

Eipä tuo iso kakara enää hirveesti häiritse Selkistä.
Siinä ne takan vieressä yhdessä löhöilevät - kaikki on hyvin kun kakara osaa käyttäytyä
ja antaa Selkiksen nukkua.

Tällaista tänään 3.na päivänä joulukuuta.

Valoviivoja pimeällä pihamaalla

Pimeän saapuessa pihallamme vilahtelee valoviivoja
toisinaan hitaammalla vauhdilla ja  toisinaan kovalla haukulla korostaen.

Ruskeata koiraa on hankala nähdä pimeässä maastossa ellei ole lunta maassa.
Kyseiset valopannat on yksi loistavimmista keksinnöistä ja etenkin kun jokaisella koiralla on oman värinen panta, niin hyvin huomaa kuka koirista on missäkin päin pihaa.

Selkiksen maaliskuu

Amoren kuoltua Selkiksestä tuli meidän
koiralauman pomo.

Kahden koirakakaran (Pando ja Grace) riehumisien vahtiminen on toisinaan hyvinkin rasittavaa, joten toisinaan on ihan pakko ottaa päiväunet.

Koirapuistossa ei Selkis liiemmin riehu, leiki eikä oikeastaan juoksekaan.

Hän tarkkailee aidan vierellä mahdollisia ohi kävelijoitä joista hän ilmoittaa hyvinkin kuuluvalla haukunnalla.

Jos joku sitten kävelee aidan reunaa pitkin, saattelee Selkis hänet nopeasti kauemmaksi.

Selkiksellä on tuo pomon vahtimisvelvollisuus mennyt hieman överiksi.

Ja jos ei syödä tai komenneta pikkusiskoja sisällä,

on taas unituokion aika.

Nykyisin Selkis on taas alkanut kuljettamaan leluja itselleen kasapäin

ja leikkii niillä iloisesti ääntelehtien.

Ja leikkien jälkeen voi taas lepuutella silmiään.

Kaunokainen osaa toisinaan seistä lähes ryhdissä
- meidän kaunis kanelikoira, jolta muuten nyt on alkanut karvanlähtö.
Ja se karva on sellaista ohutta ja pehmeää silkkiä mikä tarttuu joka paikkaan.

Ja karvanlähtö-harjausten jälkeen on tietenkin otettava kauneusunet.

Ja jos mamilla on jossain vaiheessa aikaa tulla sängylle tai sohvalle köllöttelemään, löytää isonenäisen kanelikoirulin tietenkin mamin kainalosta.

me molemmat halutaa

mamin viereen sohvalle.

Selkis varmuuden vuoksi sukelsi kainaloon, ettei ainakaan joudu pois.

ja "vahingossa" tönäisi Pandon pois.

vauhdikasta tapania

26.joulukuuta (vuodelta 2014)

Rakas Selkis vauhdin huumassa - rakastan 💘

Espanjalaiset Suomessa

Espanjalaiset maahanmuuttajat
itsenäisessä ja turvallisessa Suomessa.

ja Irlantilaista sukujuurta olevia suomalaiset vieraat

neidit Dana ja Disa.

katse eteen, vasemmalle sekä oikealle

Kukaan eikä mikään pääse tonttimme ohi huomaamatta.

Selkistarkkailee, haukumalla ajan pois ja juoksee perään

- onneksi Selkis on kuitenkin pysähtynyt portin sisäpuolelle.

passiin merkitty syntymäpäivä

Selkiksen tiistai

Mä olin nukkunut koko yön mamin vieressä.

 Pihalla mä otin taas tosi kovat spurtit, juoksin kaksi kertaa tontin ympäri ja menin  kukkulalle tutkimaan näkymiä.  Sitten kävin nuuskimassa pihasaunan kuistin alta sekä mamin puutarhan kompostin takaa. Siellä jossain asustelee jokin ökkiäinen, mut ei se uskalla näyttäytyä meille.

Mami oli vähän vihainen kun kasvihuoneen luona haisi kissan pissa, se on kyllä niin vahva haju, että nenä meinaa mennä tukkoon. Kohta se haju on autokatoksessakin ja sit mami vie sinne niitä appelsiinin kuoria.

Päivällä meille tuli Dana ja Disa kylään ja oisin halunnut lähteä niiden mukaan ulos, mut ei mami päästänyt tällä kertaa. Mentiin siis omalla porukalla lenkille.

 Osan matkasta käveltiin kolmen galgon - Sylvin, Solon ja niiden hoitokoiran kanssa. Mä osasin olla ihan nätisti vaikka on muita koiria, mut kyllä mua hävetti pikkusiskon käytös.

Iltaruoka oli tosi, tosi herkkua ja sen jälkeen mä annoin tosi monta pusua mamille.

Mä sain kuulema hömpöttelykohtauksen ja mami nauroi.

joka koiran oikeus

lauantai oli pakkaspäivä

Selkiksen ajatuksia:

Silloin kun lunta pyryttää niin ettei eteensä näe ja pakkanen paukkuu,

pitäisi jokaisella koiralla olla oikeus kaivautua täkkien alle niin pitkäksi aikaa kunnes kevät ja aurinko saapuvat takaisin.

pumpulinen maisema

perjantai

11. marraskuuta

Selkiksen vuosipäivä

keskiviikko

12. lokakuuta

2 vuotta sitten saimme tämän upean kultakimpaleen perheeseemme.

Selkis olet meille hyvin rakas.

Kävimme kauppareissun yhteydessä kanavalla.
Autollahan me olimme liikkeellä

ja tämäkin matka oli Amorelle rankka.