Selkiksen helmikuu

Laitan tässä nyt jälkikäteen talvikuvia Selkiksestä helmikuulta.

Kuinka kaunis tämä tyttö onkaan 💘

Edelleen lauman johtaja, 
leikkivahti ja jatkuvasti nälkäinen koira.

Rauhallisempi kuin lauman muut koirat, sellainen sivusta tarkkailija.
Saattaa säpsähtää edelleen meidän käden kosketusta, mutta silti kinuaa jatkuvasti rapsuttelua ja silittelyä.

Koirapuistossa oli selvästi rakkautta ilmassa,

aidan toisella puolella Johny-herra .

Ilokseni voin kertoa, että Selkis on löytänyt itselleen oman  ystävän perheen ulkopuolelta. Kyseessä on naapurin 12 vuotias tyttö, jonka kanssa Selkis viihtyy ja on levollinen.

Ihan huippuihana asia 💖

Kierros kanavalla

sokerikuorrutetuissa maisemissa

Eipä tässä kummempaa,

päivälenkillä niinkuin joka ikinen päivä

- tänään lumessa rämpien.

Pakkasta vaihteeksi vain pari astetta, mutta kylmä viima tuntui luissa ja ytimissä. Koiria se ei pahemmin haitannut , Sempalla ja Panzolla villajumpperit ja Koikkalaisella ohutvanupuku.
Tuskin mitään näkivätkään, kuonot maassa haistelivat ja nenät lumessa nuuskuttivat.

Luonto oli kyllä uskomattoman kaunis.
Puut oli kuin sokerikuorrutettuja koristeita.

💜

Ei ihan vielä

Aamulla mittari näytti pakkasta - 12 astetta ja kieltämättä  näkymä ikkunasta ulos katsottaessa olikin hyytävän kylmään  jäätynyt maailma.

Pando kieputti itsensä syvälle kippuraan, peitti kasvona ja yritti olla näkymätön
- ei mennä vielä ulos 😬

2. tammikuuta 2019

Pari vuorokautta oli jo varoiteltu myrskystä.
Tänne Asikkalaan se saapui yöllä ja aamuun mennessä oli lunta satanut varmaankin 10senttiä.

Grace ei siitä tykännut ollenkaan
eikä myöskään kylmästä viimasta mikä viskoi lunta kasvoihin.
Saunan kuistille katoksen alle oli kiireellä menossa suojaan.

Kova ja kylmä viima jatkui vielä illallakin ja pakkastakin oli iltalenkillä jo -8 astetta. Lumi pöllysi kasvoihin ja pakkanen lisäsi kylmäntuntua varmaankin tuplasti.

Turhaan ei pimut pysähtyneet haistelemaan kinoksia vaan reippaalla askeleella tehtiin pakollinen "kakatuslenkki".  Aika kivasti nuo vaatteiden heijastimet loistaa kun valo (salamavalo) niihin osuu.
Kuvassa ei näy kaulassa olevia valopantoja, mitkä näkyvät edestäpäin tuleville autoilijoille.

Meidän tytöt ainakin näkyvät liikenteessä - se on tärkeintä 💜

Nosework

Päivänvalon aikaan kakatuslenkillä ennenkuin pelko ja panikointi-ilta alkaa.

oma tyyli jokaisella

Aamupäivä pihalla.
Näillä meidän podencoilla on ihan oma tyyli toimia kun ihminen ottaa kontaktia ja kutsuu luokse. Joku voisi sanoa, että en ole kouluttanut niitä tarpeksi. Sekin varmaan pitää paikkansa, mutta myös koiran edeltävä elämä ( koetut taurmaattiset tapahtumat) ennen niiden adoptoimista tänne  Suomeen.

Niin ja tietysti koiran oma persoona 😂

Selkis - lauman vanhin.

" Mami, minä tulen - mami katso kuinka kauniisti minä kävelen.

Mami, minä rakastan sinua, tulen ihan heti ! "

Kunnes aidan takana liikkuu jokin - ihminen, koira, kissa tai orava.

Silloin haukutaan kovin, eikä ihmistä kuunnella.

Selkis on metsästäjä, eikä geeniä saa täysin pois mielestä (soluista) pyyhkäistyä.

Pando - kadulta pentuna turvaan noukittu "katutyttö"

Tyttö, joka rakastaa leikkiä, riehua ja juosta.

Pando ensin katoaa toviksi tontilla jonnekin, todennäköisesti etsimään hiiriä ja myyriä. Hän saa liikkuvan hiiren kiinni, puraisee kuoliaaksi, mutta ei syö sitä. Kun aikani olen kutsunut koiraa, hän tulee tuulispäänä kuunnellen kutsuani " Pando perkele".  Hän juoksee kohti ja ja jatkaa juoksua ohitseni, kiertää tontin kerran tai pari ja sitten tulee luokseni kysyvä ilme kasvoillaan "mami, oliko sulla asiaa minulle?"

Grace - pelastettu tappotarhalta, 

Kenties metsästäjä vienyt sinne koska tyttö pelkää paukkeita.

Ei metsästäjällä ole käyttöä sellaisesta koirasta.

Gracella on hyvin ohut ja lyhyt karvapeite ja vinttikoiratyyppinen vartalo. Tyttö näkee öisin painajaisia ja kömpii ihmisen viereen peiton alle turvaan vapisten. Grace ei taida tajuta olevansa iso, sillä syliin pitäisi päästä ja hellittävä. Ulkona pidämme häntä pitkässä hihnassa, sillä aita on vielä toistaiseksi matala. Hihnalla varmistamme tytön pysymisen tontilla. 

Lisäksi Gracella on luokse tulo vielä hakusessa, eikä kilo nakkeja taskussa välttämättä takaa sitä, että koira haluaisi tulla ihmisen luokse.  Gracella on valtava riistavietti. Koira liikkuu koko ajan nenä maassa, kaikki liikkuva huomataan ja haju havaitaan.  Vieraisiin ihmisiin  ei vielä luoteta, joten meillä vierailevat ihmiset ovat tarkkailun alla. Muistutetaan heitä, etteivät tee nopeita liikkeitä, silloin Grace saattaisi jopas näykkäistä. Toistaiseksi näin ei ole käynyt ja aikansa meillä oltuaan Grace itse hakee heihin kontaktia.  Grace tarvitsee vain aikaa - jotain pahaa joku ihminen joskus on hänelle tehnyt.

Me pidämme huolen, ettei niin pääse enää tapahtumaan.

on niin kaunis

Maa on niin kaunis,
kirkas luojan luoma

- ihan niin kuin rakkaat ystäväni 💖

Luminen metsä

Joulupäivän kävely metsässä.

On lunta tulvillaan . . . 💕

lohen punaista ja lilaa

Tämän talven väriskaala.

Eikä noista pimuista tule mannekiinejä 😃

ei vaan onnistu

Ei se vaan onnistu,
meinaan podencotrion kuvaamisesta.

Etenkään Pandosta ei tule kuin epätarkkoja viuhahduskuvia  tai peräpää / häntäkuvia.  Neiti kyllä tulee luokse ja pysähtyy kun pyydän, mutta kun alan zuumaamaan, on likka jo vauhdissa veikeä ilme naamalla.  Kuvakollaasia katsoessasi erotat kyllä kuka noista on Pando 😂

Grace on valokuvissa taas lähestulkoon aina kuono maassa. Haistelee ja nuuskii, työntää kuononsa jokaiseen koloon ja rakoseen - hiiriä, myyriä  ja taas hiiriä tai vaihtoehtoisesti lintu lehahtaa lentoon puun oksalta. 
Koko ajan nenähommissa 😉

Ja sitten lauman johtaja - Selkis.
Hän rakastaa lunta, pehmeää ja pöllyävää lunta.
Kun hänelle aamulla avaa oven ulosmenoa varten ottaa hän spurtin ja juoksee suu naurussa hetken pihalla ja sen jälkeen sukeltaa alppiruusun alle. Ja sieltä taas lumi pöllyten pihan poikki. Kutsusta tulee viivana luokse ja nauraa - ihan oikeasti Selkis nauraa onnellisena .

Eipä oikein hänenkään spurttailuista selkeitä kuvia saa.
Mutta silloin kun on tontin tarkastus korkeimmalla kukkula on hän niin kauniisti ryhdissä, että näky silmiä hivelee - niin kaunis kuin kukka 💖

Nenähommia ja nenähommia

Heti aamusta saunan takana on varmaankin ollut hiiriä,
kaikki kolme ihan täpinöissään nenät nuuskuttaen puuhastelivat vastasataneessa lumessa.

- eivät millään olisi malttaneen tulla syömään.

Ja iltapäivästä metsälenkillä,
kuka on kävellyt täällä metsässä ennen meitä ?

jumpperit päällä

Vaikka oli vain muutama aste pakkasta
oli ilma jokseenkin raaka.

Yleensä puen vain Gracen, reppanalla kun on vain himpun verran karvaa lämmikkeenä - Selkis ja Pando ovat karvaisempia.
Kuitenkin jo eilen Pando tärisi vilusta, siispä laitoin heillekin jumpperit.
Mitä suotta palella kun on monenmoisia vaatteita ostettu  ja edesmenneltä pinseritriolta  on jäljellä monia vaatteita mitkä sopivat Selkikselle ja Pandolle.

uusi kakara asumaan

Onko meille taas muuttamassa uusi kakara asumaan ? - tuumailee Selkis.

Onneksi tuo näyttää olevan hiljainen ja rauhallinen.

Maailmanmatkaajat

Ennen puoltapäivää lähdettiin reissuun
ja joskus 20.00 paikkeilla takaisin kotiin, kilometrejä päälle 300.
Likat oli reisus, stadissa ja Porvoossa -  vähän pidemmälläkin.

Kynttilöitä haudoille ja sitä rataa ... " taivasasukkaita "  tapaamassa.

Välillä koirulit istuivat kuin ihmismatkustajat ja katselivat ikkunoista ulos,
välillä kaikki nukkuivat rauhallisesti ja sikeästi.

Pysähdyttiin kaupasta hakemaan naposteltavaa sekä juotavaa.
Entisellä kotiseudulla käytiin koiria kävellyttämässä.
Entisen pinseritrion kanssa niissä maisemissa tuli käytyä  aikoinaan useasti, mutta nykyiselle podetriolle tämä oli täysin uusi mesta.

Uusi ja täynnä mielenkiintoisia hajumolekyylejä tulvilla ja meno olikin aika villiä.  Valokuvat kertovatkin vauhdista, ettei kameran tarkentaminen oikein onnistunut.

Ja sen jälkeen taas nukuttiin ennen seuraavaa pysähdystä.

Seuraavaan paikkaan saapuessa olikin jo pimeä, ei maisemia pahemmin nähnyt.  Mamille lapsuudenkotiseutu oli tuttu vaikka silmät kiinni olisi kävellyt.  Jopa hautausmaalla oli täysin pimeää, mutta onneksi lumi hieman valaisi reittiä.

Viimeisenä etappina ennen kotiin suunnistamista oli ruokapaikka,
jossa ihmismatkustajat kävivät sapuskalla.
Ilma oli suotuisa, niin koirat pärjäsi sen ajan autossa ja tietenkin
tuliaisia tytöt saivat mamin lautaselta - mitä emäntä söi, sitä koiratkin sai maistella.

Vaikka he nukkuivat koko kotimatkan, niin  kotona ruokailun jälkeen  he käpertyivät uinumaan  ja nauttimaan takkatulen lämmöstä.

Ennemmin otamme koirat reissuille mukaan kuin että he olisivat pitkän ajan olleet keskenään kotona.  Näiden korvaeläinten kanssa on helppo matkistaa, he ovat hyvin sopeutuvaisia, luottavaisia ja levollisia matkustajia.
Loistavia matkaseuralaisia .

vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Tänään jäi pimut vähemmälle huomiolle minulta.
Ruokin kyllä normaalisti ja käytin koirapuistossa riekkumassa,
mutta muuten minä olin appiukon kanssa liikenteessä.

Eivät he kovin kauaa keskenään joutuneet olemaan, tulihan mieheni
töistä kotiin, mutta aktiviteetit taisi olla sängynpohjalla.
taisivat kaikki nukkua, kun kotiin tulin.

Tärkeintähän oli se,
että heillä oli turvallinen ihminen lähellä.

Gracen nenätyöskentely

Kuka hitto on käynyt  pihalla . . . 

Koikkalainen riehui urakalla.

Sairasteluni vuoksi en ole viikkoon vienyt koiria ulos.
Tänään tuntui elämä jo mukavammalta ja
päätin viedä koirat puistoon
- kävelylenkille en olisi jaksanutkaan lähteä.

Se olikin hyvä päätös.
Pando ja Selkis olisi kyllä mieluiten pysytelleet kotona peiton alla.
Mutta Grace . . . 

Grace nautti sydämensä kyllyydestä juosta vapaana
ja vauhti oli hurja - kerran hän kääntyessään kaatui kyljelleen.
Onneksi oli tuo haalari, niin ei tullut skraaduja, säikähti kyllä hieman.

Grace otti ilon irti ulkoilusta,
jahtasi ja härnäsi hyväntahtoisesti Pandoa - oli koko ajan iholla.
Muutaman kerran sai Pandolta hammastakin, mutta sehän ei vauhtia haitannut.
Kerran Selkiskin ärähti kakaralle liiallisesta  sekoilusta ja Pando tuli mun luokse turvaan.


Grace nautti reissusta,
me muut tutistiin kylmän kalseasta ilmasta.
Onneksi mulla oli mukana termospullossa lämmintä sitruunateetä.

Valoviivoja pimeällä pihamaalla

Pimeän saapuessa pihallamme vilahtelee valoviivoja
toisinaan hitaammalla vauhdilla ja  toisinaan kovalla haukulla korostaen.

Ruskeata koiraa on hankala nähdä pimeässä maastossa ellei ole lunta maassa.
Kyseiset valopannat on yksi loistavimmista keksinnöistä ja etenkin kun jokaisella koiralla on oman värinen panta, niin hyvin huomaa kuka koirista on missäkin päin pihaa.

Selkiksen maaliskuu

Amoren kuoltua Selkiksestä tuli meidän
koiralauman pomo.

Kahden koirakakaran (Pando ja Grace) riehumisien vahtiminen on toisinaan hyvinkin rasittavaa, joten toisinaan on ihan pakko ottaa päiväunet.

Koirapuistossa ei Selkis liiemmin riehu, leiki eikä oikeastaan juoksekaan.

Hän tarkkailee aidan vierellä mahdollisia ohi kävelijoitä joista hän ilmoittaa hyvinkin kuuluvalla haukunnalla.

Jos joku sitten kävelee aidan reunaa pitkin, saattelee Selkis hänet nopeasti kauemmaksi.

Selkiksellä on tuo pomon vahtimisvelvollisuus mennyt hieman överiksi.

Ja jos ei syödä tai komenneta pikkusiskoja sisällä,

on taas unituokion aika.

Nykyisin Selkis on taas alkanut kuljettamaan leluja itselleen kasapäin

ja leikkii niillä iloisesti ääntelehtien.

Ja leikkien jälkeen voi taas lepuutella silmiään.

Kaunokainen osaa toisinaan seistä lähes ryhdissä
- meidän kaunis kanelikoira, jolta muuten nyt on alkanut karvanlähtö.
Ja se karva on sellaista ohutta ja pehmeää silkkiä mikä tarttuu joka paikkaan.

Ja karvanlähtö-harjausten jälkeen on tietenkin otettava kauneusunet.

Ja jos mamilla on jossain vaiheessa aikaa tulla sängylle tai sohvalle köllöttelemään, löytää isonenäisen kanelikoirulin tietenkin mamin kainalosta.