sokerikuorrutetuissa maisemissa

Eipä tässä kummempaa,

päivälenkillä niinkuin joka ikinen päivä

- tänään lumessa rämpien.

Pakkasta vaihteeksi vain pari astetta, mutta kylmä viima tuntui luissa ja ytimissä. Koiria se ei pahemmin haitannut , Sempalla ja Panzolla villajumpperit ja Koikkalaisella ohutvanupuku.
Tuskin mitään näkivätkään, kuonot maassa haistelivat ja nenät lumessa nuuskuttivat.

Luonto oli kyllä uskomattoman kaunis.
Puut oli kuin sokerikuorrutettuja koristeita.

💜

Märkä metsä tulvillaan tuoksuja

Valoisaan aikaan tehtiin kävelylenkki lähimetsään siinä toivossa, että paukuttelut olisi jo ohi.
Toisin vaan kävi - joku perkeleen räkänokka jysäytteli tykinjysyjä ja siitä alkoi Pando paniikinomainen vetäminen kohti kotia.

Illallakaan ei typy uskaltanut edes pihalle pissata ... tätä pelkoa jatkuu siis vielä jonkin aikaa - harmittaa niin suunnattomasti katsoa rakkaan pelkoa.

on niin kaunis

Maa on niin kaunis,
kirkas luojan luoma

- ihan niin kuin rakkaat ystäväni 💖

Nenähommia ja nenähommia

Heti aamusta saunan takana on varmaankin ollut hiiriä,
kaikki kolme ihan täpinöissään nenät nuuskuttaen puuhastelivat vastasataneessa lumessa.

- eivät millään olisi malttaneen tulla syömään.

Ja iltapäivästä metsälenkillä,
kuka on kävellyt täällä metsässä ennen meitä ?

jumpperit päällä

Vaikka oli vain muutama aste pakkasta
oli ilma jokseenkin raaka.

Yleensä puen vain Gracen, reppanalla kun on vain himpun verran karvaa lämmikkeenä - Selkis ja Pando ovat karvaisempia.
Kuitenkin jo eilen Pando tärisi vilusta, siispä laitoin heillekin jumpperit.
Mitä suotta palella kun on monenmoisia vaatteita ostettu  ja edesmenneltä pinseritriolta  on jäljellä monia vaatteita mitkä sopivat Selkikselle ja Pandolle.

1.6.2017 - podet pitkospuilla

On  tassujengi kutistunut kahteen

Espanjasta odoptoituun podencoon.

Rakkaita ovat nämäkin koirat, mutta hyvästijättö meidän pitkäaikaisimmalle koira lemmikillemme Amorelle on tuskallista.

Tätä blogiakaan en millään ole halunnut kirjoittaa kun oli tuo edellinen kirjoitus Amoresta joka kerta esillä kun avasin blogin.

Ikävä on kova Amorea ja kahta edellistä pinseriä Cheriä ja Taijaa, mutta

elämän on jatkuttava ja olemme hyvin kiitollisia

Selkiksestä ja Pandosta joiden seikkailusta jatkan tässä blogissa kertomista.

Kesäkuun ensimmäisenä podet pääsi tutustumaan Vääksyn pitkospuihin. 

Matkasimme Päijänteen rannalle.

Paikka on lähellä Meijerin rantaa - Päijännetalon takana.

uudet tarinat alkaa

Olipa rankka yö

- miksi uuden vuoden alkaminen on meille eläimille aina yhtä rankkaa ja pelottavaa ...
te ihmiset ette tajuu sitä tai sitten ette vain välitä siitä.

Pandon kertomus:

Minulle sattui eilen illalla vahinko - minulle tuli pissa lattialle. 

Ennen kuutta pääsin hihnakävelylle pihalle ja olin just kyykistymässä pissalle kun paukahti kovasti.

Ei siinä enää ehditty pissata kun oli kiire sisälle turvaan.  

Ja sitten se paukuttelu jatkui ja jatkui.

Jossain vaiheessa yritettiin uudestaa mennä pihalle, mutta hiljaisuus kesti vain pieniä tuokioita.

Mä en vain uskaltanut enää mennä ulos.

Ja sit mami sanoi, että "ei haittaa, jos pissa tulee lattialle, enää ei koiria rääkätä".

Ihan oikeesti mä kyllä yritin pidättää.

Tänään aamulla lähdettiin heti kun herättiin lenkille. Mua ja siskoja pelotti vieläkin, mut me tiedetään,että mami ja papi suojelee meitä aina.

Käytiin metsässäkin kävelemässä ja mami näki jäätyneessä lammikossa sydämen.

Kyllä tästä tulee hyvä vuosi ja kotiin päästiin turvallisesti - ei paukkunut yhtään.

metsän tuoksuista huumaantuneena

perjantai

21. lokakuuta

Amoren tuumailua:

Perästä tultiin, mutta mukana pysyttiin.

mamin kanssa kahdestaan

tiistai

18. lokakuuta

Pandon tuumailua:

Tää metsä on hieman pelottava, paljon ääniä mitkä säikäyttää pientä koiraa.

Mummeli-sisko jäi kotiin, kun ei jaksa enää kävellä tänne metsään ja
 Selkis-sisko lähti taas kavereiden kanssa pidemmälle lenkille.

Me tehdään mamin kanssa lyhyempi metsälenkki, kun mamilla on ne jalat kipeät.

loistava päivä

keskiviikko
14. elokuuta

Ihan huippu ilma lenkkeillä,
mennä löntystellen Amoren tahtiin 

ja pysähtyä nuuskuttelemaan, kun mummelin nenään leijailee jokin mielenkiintoinen haju 

tai podetytöt huomaavat  oravan puun oksalla.

Ihana fiilistellä ihan vain sitä, että on hyvä olo - onnellinen.
Sydän sykkii rakkaille - pojalle, miehelle ja ystäville.

Lähetin mielessäni  kiitokset suojelusenkelillenikin
 - päivänä eräänä lähetin hänet jopa Helsinkiin suojelutehtävään  ja hyvin  työnsä siellä hoiti.

Ja nää meidän koirat, ne on niin huippuja,
ei näitä voi olla rakastamatta.

Miten monesta asiasta voinkaan olla kiitollinen !

mummelikin metsässä

tiistao
6. syyskuuta

Tänään oli hyvä ilma lähteä kävelemään metsäänpäin. Aurinko paistoi, etta ei ollut enää kuuma. Otin podencojen lisäksi mummeli-Amorenkin mukaan, hän ei vuoteen ole halunnut kävellä sinnepäin.

Amorellakin askel oli reipas, hieman katse harhaili hänen ihmetellessä missä ollaan ( näkö heikentynyt - kaihia silmissä ) vaikka reitti oli hänelle entuudesta tuttu.

Hän kuitenkin reipastui metsän hyviä hajuja nuuskutellessa - olin niin onnellinen kun näin rakkaani tassuttelevan innoissaan.

Kävelimme Amoren tahtiin mustikoita mutustellen, kunnes mummeli sai vainun  "jostain". Vauhti kiihtyi kaikilla koirilla ja minä könysin perässä kädet venyen talutushihnojen jatkeena. Amore alkoi innoissaan pomppia, Selkis vikistä ja Pando kiihdyttää vauhtia.  Siinä vaiheessa soitin ystävälleni ja kyselin  onko hän kenties koiriensa kanssa samaisessa metsässä . . . 

Ja siellähän he olivat muutama minuutti meitä edessäpäin.
Niinpä me treffattiin ja Amorellakin vauhti rauhoittui ja yhdessä käveltiin meille kahville.

Päijänteen rannalla

  

Matkan alku sujui sumuisessa säässä, mutta takaisin autolle tullessa satoi jo kunnolla.

Sitä sadetta kestikin pitkälle iltaa.

*   *   *

vihdoinkin metsään

Lähdettiin ajelemaan Vääksystä vähän matkaa Asikkalan kirkolle päin, kunnes maasto muuttui tasaiseksi. Pysäytin auton metsän reunaan ja jätin kainalosauvan autoon.

Eihän siitä kävelystä meinannut tulla mitään, mut päästiin ajan kanssa tuonne suoran päähän ja otsa hikisenä takaisin autolle.  Mutta tärkeintä, että päästiin pitkästä aikaa metsään.
Siellä on vaan niin levollista olla.

*   *   *

Toisinaan . . .

lenkki kestää kauemmin , kun olin suunnitellut.

Selkis nuohoaa jokaisen ojan  ja pusikon

-hiiriä, myyriä - niin ihania tuoksuja.

Amore kuuntelee, nuuskuttelee ja ihan vain selvästi nauttii maisemista.

Toki puun ympäri on ainakin pari kertaa ravattava.

On oltava ajan tasalla, jokainen rapsahdus tarkistetaan.

Ihmetellään mitä puun oksilta putoilee.

Kahvihammasta kolottaa, mut täytyy odottaa kun systeri on taas kuono maassa kannon juurella.

Ja sit on vielä tuo emäntä, mikä pitää vetää mäki ylös.

*   *   *

Aurinkovuorella

ei paistanut aurinko . . .

- mutta ei se meitä haitannut.

*   *   *

Metsässä

Amore vei  Selkiksen metsälenkille 

*   *   *

kaksin kaunihimpi

*   *   *

Syyskuun mehtäläisiä

Kaverien kanssa on mukavampaa!

*   *